torstai 30. lokakuuta 2014

Kun entinen ei enää riitä



Vastaan tuli Eeva-lehden artikkeli vuodelta 2010. Artikkelissa rakkaudesta kirjoittava ja sen totuutta pohtiva kulttuurintutkija Jari Ehrnrooth puhuu ihmisen ikuisesta kaipuusta syvempään yhteyteen, sielun ja kehon kumppanuuteen, elämänsä ehjäksi kokemiseen.

Kannattaa lukea koko artikkeli, Ihmisiä yhdistää rakkauden syvä kaipuu.
Tässä pieniä katkelmia:
”Hän [Ehrnrooth] ei enää usko eksistentiaaliseen tuskaan ja symbioosista kerran erotetun ihmisen ydinolemukseen, vaan kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen. Valitettavasti juuri ne usein puuttuvat modernista parisuhteesta.
–  Mitä ihmiset kertovat parisuhteistaan? Naiset valittavat, että mies ei puhu. Miehet kärsivät, koska nainen ei arvosta miestä eikä ole tyytyväinen mihinkään. Ja pohjimmiltaan on kyse siitä, että ei nähdä toista kokonaisena, omana itsenään eikä kohdata tätä syvimmällä tasolla.

---
Mutta eivätkö useimmat ihmiset ole kuitenkin melko pinnallisia, arkiasioita miettiviä perheenäitejä tai -isiä? Ja eivätkö monet parisuhdeongelmat kulminoidu juuri seksin puutteeseen, sen vähäiseen toimivuuteen? Harva osaa kaivata sielujen symbioosia.
– Uskon, että useimmissa ihmisissä elää syvä yhteyden kaipuu. Saattaa olla, että usein tuo kaipuu on typistetty seksuaalisuuden tasolle, koska sitä on helpompi käsitellä. Se on myös helppo tuotteistaa ja kaupallistaa.
– Seksuaalisuus, eroottisuus ja aistillisuus ovat yksi kanava, jossa voi syvästi kohdata toisen ihmisen. Se kokemushan voi olla lähellä autuuden tunnetta. On sääli, että seksuaalisuus on niin usein perinteisessä kristillisessä ajattelussa paalutettu paholaisen maaperäksi.
Jos ajatukset sielun syvyydestä ja paljaasta kohtaamisesta tuntuvat vierailta, selitys saattaa Ehrnroothin mukaan löytyä elämänvaiheiden erilaisuudesta.
Nuori ihminen elää parisuhteessaan usein vaihetta, jota Ehrnrooth luonnehtii käsitteellä ensimmäinen ihminen. Tuossa vaiheessa ihminen pyrkii hoitamaan ensisijaisesti velvollisuutensa, olemaan tehokas ja ahkera, saamaan aikaan ja pitämään järjestystä yllä. Tunteet kohdistuvat suvun jatkamiseen ja yhteisön koossa pitävään voimaan.
– Ensimmäinen ihminen kykenee itserakkauteen, viettirakkauteen ja lähimmäisenrakkauteen – josta perherakkauskin on yksi muoto – mutta rakkausrakkaus jää hänelle arvoitukseksi.
Mutta sitten tapahtuu jotakin. Ehkä vuodet vain vierivät, ehkä joku läheinen kuolee, ehkä oma vanheneminen häämöttää, ehkä keski-ikä alkaa painaa. Mieleen hiipii hiljaa kysymys: Tässäkö tämä nyt oli? Tässäkö kaikki?
– Elämänkaaressa tulee vaihe ”jolloin sielu avautuu omalle syvyydelleen” eikä entinen enää riitä.
Silloin ihminen alkaa kaivata paljasta rakkautta ja syvää kohtaamista toisen kanssa. Usein tämä vaihe tulee vasta sitten, kun kunnianhimo on jo tyydytetty ja ulkoisesti on saavutettu paljon. Ihminen tajuaakin, että elämän mielekkyyttä ei voi rakentaa ulkoisen hyvän varaan, Ehrnrooth pohtii.

Kun kaikki murtuu
Moni havahtuu siihen, että elää suhteessa, joka on muuttunut etäiseksi tai kylmäksi ja josta puuttuu rakkaus ja intohimo. Elämä saattaa tuntua yksinäiseltä ja lohduttomalta.
Ehrnroothin mukaan ensimmäisen ihmisen syvyyksissä uinuu toinen ihminen. Kun tuo toinen ihminen herää, se on täynnä tarpeita. Se huhuilee jumalia, lankeaa metafyysiseen melankoliaan ja tuijottaa harmaan taivaan lävitse korkeuksiin, Ehrnrooth kirjoittaa.
Ja sitten, ennemmin tai myöhemmin, Amor ampuu nuolensa: ihminen kohtaa toisen ihmisen, jonka edessä voi olla sieluaan myöten paljaana.
– Kun aito kohtaaminen tapahtuu, se on menoa kummallekin. Paluuta entiseen ei enää ole. Vanhaa parisuhdetta on usein mahdotonta jatkaa.
Ehrnrooth korostaa, että kyseessä ei ole hedonismi, nautinnon tavoittelu vaan paljon syvempi asia: ihminen on vihdoin löytänyt tarkoituksensa.
Jokaisen yksilön velvollisuus on elämänsä aikana avautua kohtaamaan juuri se rakastettu, jolle hän voi tulla sisäisesti läsnä olevaksi toiseksi ihmiseksi, hän kirjoittaa.
Se, että rakkaus voi olla jopa velvollisuus, juontaa juurensa olemassaolon moraalilaista. Ehrnrooth kirjoittaa: Itsensä toteuttaminen on velvollisuus muita kohtaan. Vain sillä tavoin yksilö voi antaa oman ainutkertaisen erityisyytensä ihmisyhteisön rikastuttajaksi.
--- 
Mutta mihin unohtuivat moraali, vastuu perheestä ja avioliittolupaukset? Rakkausko pyhittää keinot? Onko Ehrnrooth yllyttämässä ihmisiä jättämään vanhat parisuhteet ja etsimään kevytmielisesti uutta rakkautta?
– On itsepetosta puhua valinnoista. Rakkaus ei ole tahdolla hallittavissa eikä valinnan asia. Ennen elettiin kulissiliitoissa, mutta nykyään ihmisille on tärkeämpää avoin rakkaus kuin instituutio. Siksi erojakin tapahtuu paljon. Tavallaan ihmiset ovat nykyään rehellisempiä tunteelle ja vapaampia valitsemaan.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti