Suomalainen eroseminaari Tapiolassa

Seuraava Tapiolan ryhmä alkaa tammikuussa 2019 

Vuoden 2019 ensimmäinen eroryhmä alkaa 14.1. ja jatkuu 25.3.2019 saakka. Vapaaehtoinen, lasten tukemiseen erossa keskittyvä 11. kerta on 1.4.
(Huom. ei kokoontumista talvilomaviikolla 8). 

Kokoontumiset ovat aina maanantaisin klo 17.30 - 20.30. 
Kokoontumispaikka sijaitsee Tapiolan keskustassa Heikintorin vieressä. 

Ryhmä on pienryhmä, osallistujia 4-10. 

Suomalainen eroseminaari on vakiintunut eroauttamisen muoto, joka perustuu                    Bruce Fisherin Jälleenrakennus-työmalliin ja vahvaan vertaisuuteen. Eron tunteita työstetään luottamuksellisuuteen perustuvassa pienryhmässä. Itsetuntemuksen kasvamisen myötä opit paremmin ymmärtämään päättyneen parisuhteesi käsikirjoitusta ja saat erilaisia näkökulmia tulevaa varten. 

                Erotaanko – jatketaanko?

                Eroaminen ei ole helppo päätös. 

                Eroryhmään olet tervetullut myös silloin, 

                kun olet epätietoinen rakkaussuhteesi suunnasta ja pohdit eron mahdollisuutta.

Seminaarijakson työkirjoina ovat (joko-tai):

Bruce Fisher, Jälleenrakennus – kun suhteesi päätyy

Marianna Stolbow, Erosta eteenpäin

Molemmat kirjat löytyvät kirjastoista tai kirjakaupoista, jos haluat hankkia kirjan/-t omaksi.

Hinta;

10 kertaa / 370,00 e (sis. alv.)

11 kertaa / 395,00 e (sis. alv.)
Sitova ilmoittautuminen 100 e (sis. alv.) laskutetaan ryhmän toteutumisen vahvistuttua. Loppuosa joustavasti seminaarin aikana.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen:

040 5891199 / Paula Salmela tai espooneroryhma@gmail.com

Lämpimästi tervetuloa!

                  "Hallitsen omaa elämääni ja seison omilla jaloillani tukevasti. 
Asetan rajat ja olen varma. 

                   Se on eniten seminaarisi ansiota. Kymmenet lukemani kirjat tai edes käymäni yksilöterapiajakso eivät ole olleet yhtä vaikuttavia toipumisprosessini kannalta.” 

                                                                                                          – Osallistujan palaute

Eron jälkeen on sallittua toipumisen hitaus

Marianna Stolbowin teksti on lohdullista ja rakentavaa luettavaa kaikille meille, eronneille ja sitä pohtiville: Erosta eteenpäin (WSOY 2014) 

Kirja antaa valmiuksia ihmissuhteen käsittelyyn sekä keskellä eron tuomaa emotionaalista kaaosta että antamalla junnaaviin eropohdintoihin erilaisia näkökulmia. Teksti kannustaa pysähtymiseen, omaa itseen tutustumiseen ja uusin eväin jatkamiseen.

Hitauden teema puhuttelee varsinkin meitä, jotka tuntevat raastavaa painetta osoittaa toipumisen merkkejä itselle, sukulaisille, naapureille, työkavereille, ja ränsistynyttä olemustasi pälyilevälle lähikaupan kassalle.

Seuraava on sitaatti kirjan Hidas pääsee pitkälle -kappaleesta: 

Älä kuuntele niitä, jotka kannustavat 

ensimmäisenä deittipalstoille, älä lotkauta 

korvaasikaan sille, joka rohkaisee unohtamaan.

–

On olemassa vaara, että uuden ihmissuhteen, 

uuden kumppanin tehtäväksi tulee korjata ja korvata 

edellisen aiheuttamia pettymyksiä.

–

Vaarallista on myös, jos päättää tehdä uudessa 

suhteessa kaiken toisin. Silloinkin uutta suhdetta 

ja sen tapoja määrittelee edelleen juuri se päättynyt 

suhde, josta halusi tai pyrki eroon.

Mitä hitaammin ja perusteellisemmin ihminen 

pysähtyy eronsa äärelle, sitä enemmän hänellä 

on mahdollisuus oivaltaa itsestään.

Miksi läheisyys parisuhteessa ei takaa hyvää seksiä?

Riittääkö se, että suhteessa on läheisyyttä? 
Joillekin pareille riittää, mutta ei kaikille. 

Seksuaalisen vireen poissaolo puetaan helposti muka-kevyeksi "läpäksi", puheeksi siitä mistä on todellinen puute, vetovoiman tunteesta. Halusta olla haluttu. Se istuu meissä tiukassa - onneksi.

Seksi on syystä omana aiheena on eroseminaaritapaamisten sarjassa. Vastauksia seksin sammumiseen etsitään ja löydetään niin lapsista, työstä kuin tylsyydestä. Esther Perel kuvaa velvollisuuden ja halun sopivan toisiinsa kuin neliö pyöreään reikään. Erotiikan suhteessaan säilyttävät parit ymmärtävät intohimon kasvavan ja vähenevän - ja tietävän, miten se sytytetään aina uudelleen. Myytti on intohimon tapahtuminen itsestään. Sitoutunut seksi on vaalittua seksiä. 

Mikä on se kipinä, joka ylläpitää halua?
Moni menee kysymyksen kohdalla sanattomaksi huomatessaan, että pelkkä läheisyys ei siihen riitä ja vaiettu tyytymättömyys johtaa halun häviämiseen vääjäämättä. 

Näistä(kin) käydään aitoa vuoropuhelua eroseminaarissa; mikä saa heräämään, haluamaan, innostumaan, avautumaan? 

Jokainen haluaa muuttaa elämäänsä paremmaksi

Kuka minä olen, kun sinä et ole vierelläni?

Matkalla muutokseen on opittava ymmärtämään itseään uudella tavalla. 
Eron jälkeen ymmärrystä tai ymmärtämättömyyttä haluaa peilata muiden saman kokeneiden kokemuksiin, joko omatoimisesti lähipiirin kanssa tai ohjatusti eroseminaariryhmissä. 

Yhteinen tavoite on, että jokainen haluaa muuttaa elämäänsä paremmaksi.

Artikkelissa ´Lapsi jää erossa aikuisen itsekeskeisyyden alle´ psykologi Risto Lappeteläinen nostaa esiin lapsen näkökulmaa erossa. 

Hyvä niin, mutta mikä olisi erotilanteessa tervettä ja sallittua itsekeskeisyyttä aikuisille? 

Kun hämmästellään oman ajan ottamisen tarvetta, markkina-arvon testaamista, viihteelle tempautumista, uusia ihastuksia tai uraan ja kuntoiluun liittyviä puuskia, usein takana on tarve työstää stressaavaa muutosta ”keinolla millä tahansa”. 

Neuvontapalvelut tekevät kiitettävää kohtaamistyötä resurssiensa puitteissa. Vertaisryhmätoiminta perustuu kokemuksellisuuteen – ihan taatusti tiedetään mistä erotyössä on kyse.

Jälkiviisaana on helppo yhtyä Lappeteläisen ajatukseen siitä, että erotilanteessa olisi hyvä, jos vanhemmat (sanoisin ylipäätään eronneet) malttaisivat vaikkapa vuodenpäivät miettiä, mitä tapahtui ja miksi, eivätkä peittäisi kaikkea uusiin, innokkaisiin suhteisiin.

- Silloin kaikki jää käsittelemättä. En välttämättä vastustaisi sellaista lakia, että ihmisen erotessa avio- tai avoliitosta, pitää olla vuosi mietteliäällä kannalla. Ei sellaista tietenkään voi säätää, mutta se olisi psykologisesti hyvä laki, Lappeteläinen jatkaa.

Suomalaiseen eroseminaariin osallistumisen sisällyttäminen muutosvyöryyn on ihan tervettä itsekeskeisyyttä. Vai eikö muka jokainen erotyötä tekevä ansaitse itselleen kolme tuntia viikossa ryhmässä, joka tukee ja tuuppaa ajatuksia, tekoja ja elämää parempiin uomiin?  

 

 Mainittu artikkeli löytyy kokonaisuudessaan tästä >>

"Ihminen kaipaa sielun ja kehon kumppanuutta."

Aikaisemminkin olen kyseisen tutkijan ajatuksia tuonut esiin, mutta tässä taas poimintoja:

Tutkija Jari Ehrnrooth kysyy, mitä me etsimme, kun etsimme rakkautta. Ihminen kaipaa sielun ja kehon kumppanuutta, joka tuntuu olemassaolon täyttymykseltä ja totuuden kohtaamiselta. Jos tämä ei parisuhteessa toteudu, ihminen jatkaa etsimistä, Ehrnrooth pohtii.

Ennen elettiin kulissiliitoissa, mutta nykyään ihmisille on tärkeämpää avoin rakkaus kuin instituutio. Siksi erojakin tapahtuu paljon. Tavallaan ihmiset ovat nykyään rehellisempiä tunteelle ja vapaampia valitsemaan.

– Uskontoa on käytetty pyhittämään avioliittoa instituutiona, koska se on auttanut yhteiskunnan järjestystä. Samalla siihen on sisältynyt ajatus, että rakkaus olisi tahdonvarainen asia. Lähimmäisenrakkaus on sitä, mutta ei rakkausrakkaus.

Ehrnrooth toteaa, että olisi aika kyseenalaistaa yhteiskunnan normeja.

– En usko että yksikään ihminen lähtee liitostaan kevyesti, ilman tuskaa ja syyllisyyttä. Kyllä jokainen lähtijä on käynyt oman moraalisen kamppailunsa. Kaikki ratkaisut tehdään aina sillä viisaudella, mikä kulloinkin oli mahdollista. Elämähän ei ole reilua eikä oikeudenmukaista.

--- 

"Viileys alkaa niin ettei huomaa..."

Jyri Schreck kuvaa runossaan muutoksen äärellä syntyvää tunnelmaa äärettömän hyvin: 

Viileys alkaa niin ettei huomaa:

silmäluomi, ehkä sormenpää 

sinä väistät kun kosketan

minä kysyn

miten jatkamme tästä

sinä vastaat

anna minulle aikaa

Mikset sanonut sitä kokonaan?

Anna minulle aikaa 

unohtaa sinut.

- Jyri Schreck

Näitä tunteita ja tunnelmia pohditaan ja työstetään yhdessä Tapiolassa alkavassa ryhmässä. Tervetuloa mukaan! 

Yhteistä särkyä ja purkua - ja uuden luomista

Jo heti alkuun tiedän, että oikeita ilmaisuja tälle asialle en keksi. 
Sille, että omaa eroani työstäessäni koin olleen onni onnettomuudessa, että sattumalta samaan aikaan eroja pullahteli myös ympäristössä.

Eron äärellä, tai ehkä vasta arasti eroa pohtivan, huonommuuden leima saattaa jo olla niin vahva, että asiaa on vaikeaa pallotella ”normisuhteessa” elävien kanssa.

”Soitat vaan, kun tarvitset apua.”
Sen kuulen korvissani edelleen. Että jos tarvitsen mitä vaan – kuuntelijaa tai lapsen- tai koiranhoitajaa – ei muuta kuin soitan… 

Mutta entä kun ei jaksa, ei pysty, eikä uskalla ottaa aikaa tutuilta omaan mylläkkään. 
Olisin – ehkä – jaksanut avata heille oven, jos olisivat tulleet koputtelemaan. 

Harvemmin tulivat. 

Mutta soitin niille, joiden tiesin olevan samassa veneessä, tai paremminkin samanlaisessa veneessä. Veneissä, jotka vuosivat seulan lailla, mutta kuitenkin pinnalla pysyivät etapin kerrallaan, kun niistä yhdessä vettä pois lipottiin.

Eron läpityöstäminen on ravistelevaa rakentamista ja eroseminaaria voisi kuvata ventovieraiden yhteiseksi telakaksi. Särkyä ja purkua, ja niiden jälkeen uuden luomista. 

Ne, jotka purkutyötä eivät itse ole kokeneet, saattavat kuvitella sen olevan helpompaa kuin rakentamisen. Mutta vaikeampaa se on.

Minulle vertaistuessa aivan korvaamatonta on ollut saada tuntea juuri sitä mitä tunnen, sanoa sitä mitä suusta sattuu pullahtamaan, niitä kamaluuksiakin, tai vain kuunnella. Ärräpäistä äärettömään hiljaisuuteen. 

Yhdessä tunteiden tuulettaminen ja arjen sanoittaminen vapauttaa kummasti energiaa, jonka avulla voi tarttua uuden elämän rakentamiseen. Sitten kun jaksaa.

-       Paula